Teija raninen

  • tehnyt

Terveysturvallisia elämyksiä ilman rajoituksia, kiitos!

Koronaepidemiasta johtuvien hallituksen linjaamien rajoitusten vuoksi matkailu- kulttuuri- ja tapahtumaelinkeinon harjoittaminen on ollut kiellettyä tai voimakkaasti rajoitettua jo yli vuoden yhtämittaisesti. Voimakkaat rajoitukset ovat estäneet näiden elinkeinojen liiketoiminnan harjoittamisen kokonaan tai syöneet sen kannattavuutta sekä aiheuttaneet markkinassa epävarmuutta, joka on vähentänyt kysyntää. Osa näiden alojen yritysten liikevaihdosta on tippunut jopa 90 %. Tapahtuma-alan yritysten liikevaihdot ovat pudonneet vuoden ajalta keskimäärin 74 %. Puhumattakaan isoa joukko tapahtumapuolen freelancereita, joiden työmahdollisuudet on kokonaan viety teattereiden ja tapahtumien ollessa suljettuina.

Koronakriisin vuoksi tapahtumateollisuudessa on ollut lomautettuna lähes 10 000 työntekijää ja vuoden 2020 aikana työllistämättä jäi lähes 140 000 tilapäistä työntekijää. Matkailusta on hävinnyt 20 % työvoimasta. Mitä tapahtuu, kun matkailu jälleen pääsee käyntiin. Ovatko nämä työntekijät menetettyjä matkailualalta?

Kulttuuri- ja tapahtuma-alalla työskentelevät ovat koronapandemian aikana tottuneet epäselviin rajoituksiin ja niiden tulkintoihin sekä ylipäänsä oman alansa eriarvoiseen kohteluun muihin aloihin verrattuna. Turussa ravintolat ja baarit saavat tällä hetkellä pitää ovensa auki, tosin vain rajoitetusti, mutta esimerkiksi tapahtumatalot, teatterit ovat suljettuina. Tilanne on katastrofaalinen. Nämä alat toivovat rajoitusten nopeaa purkamista, Suomen nopeaa avautumista kansainväliseen terveysturvalliseen matkailuun ja ehdottomasti tapahtumatakuuta ja oikeudenmukaista kompensaatiota liiketoiminnan sulkemisesta ja/tai rajoittamisesta. Tälle iso peukku! Myös Turun kaupungin pitää panostaa uusien kesälle sijoittuvien tapahtumien mahdollistamiseen ja tukemiseen. 

Kulttuuri, matkailu- ja tapahtumateollisuus ottaa vakavasti asiakkaiden terveysturvallisuuden. Siitä yksi esimerkki on Clean&Safe Turku toiminta ja merkki, joka kertoo kaikista niistä toimenpiteistä, joita nämä yritykset ja tahot tekevät asiakkaan terveysturvallisuuden eteen. Olen itse ollut käynnistämässä tätä toimintamallia, joka on yrityksille maksuton ja asiakkaille merkki kaikkien mukaan lähteneiden yritysten sitoutumisesta terveysturvalliseen toimintaan.

Teija Raninen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *